Alcoholics Anonymous
sivu päivitetty 22.02.2017
AA Auttava puhelin
AA etusivu
AA-ryhmät
AA-alue
Suomen AA
AA ilmoitukset
AA yhteydet
AA Yhdysvallat
AAbanneri
usakuva

Yhdysvallat

AA sai alkunsa Yhdysvalloissa vuonna 1935.

Bill W ja Tri. Bob huomasivat, että keskustellessaan yhdessä juomisestaan ja sen aiheuttamista haitoista sekä toimiessaan muiden alkoholiongelmaisten kanssa he pysyivät raittiina ja alkoivat toipua.

Nämä toivottomat juopot, Bill ja Tri. Bob alkoivat auttaa alkoholismisairaudesta kärsiviä pysyäkseen itse raittiina. Toipuvat alkoholistit perustivat itsenäisiä ryhmiä, ja kertoivat kokemuksensa vuonna 1939 ilmestyneessä kirjassa Alcoholics Anonymous, Suomessa Nimettömät Alkoholistit.

Tämä kirja on perusteoksemme, johon koko toimintamme perustuu. Yhteisömme on saanut nimensäkin tämän kirjan mukaan. Isossa kirjassa (kuten sitä AA:ssa nimitämme) suositellaan kuinka AA:n toipumisohjelman 12 askelta ja 12 perinnettä voivat auttaa alkoholistia selviytymään juomaongelmastaan.

Nykyään AA on maailman laajuinen. Se on kasvanut edellä  mainittujen itsenäisten ryhmien syntymisen ja tuon ”Ison kirjan” julkaisemisen myötä, ensin Yhdysvalloissa ja sitten eri puolilla ympäri maailmaa.

AA toimii jo noin 200 maassa. Jokaisessa maassa AA on itsehallinnollinen, eli itsenäinen. AA-ryhmiä on yli 100 000 ja niissä jäseniä arviolta yli 2 miljoonaa.

 

 

 

 

© 2017 Varsinais-Suomen AA-alue - Nimettömät Alkoholistit ®
Yhdysvallat